Tässä kuvassa on tilitoimisto Tililaatikon assistentti Anni Kanninen

Instagram-hallitsija @tililaatikko - kuinka Instagramista tuli puolessa vuodessa tehokkain myyntikanava

asiakkaat instagram-markkinointi menestystarinat myynti instagramissa

“Instagram on tällä hetkellä meidän tehokkain myyntikanava ja asiakkuuksia tulee tasaiseen tahtiin.

 

Tililaatikko on kahden naisen luotsaama tilitoimisto - Pauliina on tili, Anni on toimisto. Paitsi Instagramissa, se tili on täysin Annin hallinnassa.

Tililaatikko syntyi vuonna 2021 kahden työkaverin yhdistettyä voimansa. Meille kaiken keskiössä on asiakas, eikä ketään jätetä yksin.

Kommunikointi on yksi tärkeimmistä asioista myös kirjanpitoa tehtäessä. Lukujen takana on aina toimintaa, toiminnan takana aina ihminen ja hänen persoonansa.

Alusta asti on ollut selvää, että haluamme tehdä alaa näkyväksi paitsi työmme kautta, myös somessa. Kun aloitimme, ei muita aktiivisesti ja säännöllisesti tiliään päivittäviä tilitoimistoja ollut montaakaan.

Instagram-tili @tililaatikko oli perustettu vasta pari kuukautta ennen valmennusta. Koska minulla ei ollut oikeastaan juurikaan käsitystä koko Instagramin toiminnasta, suunnitelmissa oli jopa tilin ulkoistaminen kokonaan.

 

 

Törmäsin sitten sattumalta Satuun ja hänen valmennuksiinsa ja kiinnostus heräsi saman tien.

Satu vakuutti paitsi kokemuksellaan ja osaamisellaan, myös sillä, ettei hän valmennuksessa tehnyt eroa juuri aloittaneen ja konkareiden välille.

Kaikki saivat saman panostuksen ja tasaisesti neuvoja. Valmennuksen alussa itseäni hermostutti se, etten etukäteen ymmärtänyt kovinkaan paljon Instagramista.

Myöhemmin se osoittautui valttikortiksi, ei ollut ehtinyt tulla paljonkaan toimimatonta sisältöä, vaan lähes alusta alkaen tiliä on rakennettu opeilla joita Satu on vuosien varrella kerännyt.

 

Instagramissa toimivaa sisältöä omalla tyylillä ja vahvuuksilla

 

Sain rohkaisua viedä tiliä juuri oman näköiseen suuntaan, ja paljon onkin tullut palautetta että eipä olisi koskaan uskonut kirjanpidon asioidenkin voivan olla hauskoja ja viihdyttäviä.

Valmennuksesta on nyt yli puoli vuotta ja seuraajamäärä kasvaa tasaisesti. Samoin melkoisena yllätyksenä Instagram on tällä hetkellä meidän tehokkain myyntikanava.

Vieläpä niin, että varsinaista myyntiä ei edes tehdä, vastataan tilin seuraajien kyselyihin ja sieltä asiakkuuksia tulee tasaiseen tahtiin.

Jokainen valmennukseen käytetty sentti on maksanut itsensä takaisin ja lisäksi Satu on tukenut myös valmennusten ulkopuolella.

Vilpittömästi voin suositella Satua aivan kaikille, jotka haluavat tehdä tilillään tuloksia. Pelkkä seuraajamäärän kasvattaminen ei ole se tulos, mistä nyt puhun tai mistä Satu puhuu.

Instagramin tekeminen voi olla sekä hauskaa että tuloksellista!"

 

Lataa tästä ilmainen 12-sivuinen opas, jolla kasvatat näkyvyyttäsi ilman kikkailua

 

VAHVAN INSTAGRAM-TILIN PILARIT

 

Lataamalla oppaan liityt myös Instagram-tietopankkiin, josta saat kerran viikossa sähköpostiisi perusteellisia vinkkejä ja painavaa asiaa toimivasta Instagram-tekemisestä