Tässä kuvassa kerrotaan, että artikkeli koskee Instagramin syötteen uudistusta

Instagramin syöte uudistuu - näin se vaikuttaa

algoritmi instagram-näkyvyys

Hyviä uutisia sinulle, joka ikävöit aikaa ennen nykyistä algoritmia, jolloin seuraamiesi tilien postaukset näkyivät sinulle aikajärjestyksessä uusimmasta vanhimpaan. Instagram on vahvistanut, että se työstää parhaillaan vaihtoehtoista syötettä, jossa sinulla on mahdollisuus nähdä seuraamiesi tilien postaukset taas perinteisesti aikajärjestyksessä.

Alkuperäinen kronologinen syöte poistui vuonna 2016, kun Instagram otti käyttöön nykyisen algoritmien hallinnoiman syötteen. Uudistuneen syötteen tavoitteena oli tarjota käyttäjille juuri heille kohdennettua kiinnostavaa ja sitouttavaa sisältöä.

Tätä algoritmien järjestämää syötettä on kritisoitu paljon, sillä se vaikeuttaa orgaanisen näkyvyyden saamista. Kukapa pitäisi siitä, että algoritmit päättävät mielivaltaisesti siitä, kuka postauksesi näkee. 

Todellisuudessa algoritmi ei ole mielivaltainen. Tekoälyyn perustuva Instagram-algoritmi tunnistaa käyttäjää aidosti kiinnostavan sisällön, jota se nostaa tämän syötteeseen etusijalle. Tavoitteellisesti Instagram-tiliään tekevälle tämä oli positiivinen muutos, sillä oikeanlaisesta sisällöntuotannosta on palkittu oikean kohderyhmän tavoittamisella. 

Algoritmin saama kritiikki johtuu yleensä siitä, ettei toivottua kohderyhmää ole tavoitettu tehokkaasti, vaikka sen kuuluisi olla algoritmin tärkein tavoite. Todellisuudessa tämä ei ole johtunut algoritmin virheellisyydestä, vaan sisällöstä, joka ei aidosti kiinnostanut kohderyhmää.

Etu nykyisessä, algoritmin johtamassa syötteessä onkin ollut se, että on täytynyt oppia tekemään sisältöä toivotulle yleisölle. Instagram-tiliään tavoitteellisesti tekevät ovat paneutuneet kohderyhmään ja tekevät sisältöään juuri heille. Kun tavoitteena on tehdä myyntiä Instagramin kautta, tärkeintä ei ole mahdollisimman suuri kattavuus vaan se, että sisällöllä puhutellaan juuri oikeaa kohderyhmää.

Lue lisää algoritmista postauksestani: Instagramin algoritmi - minkä verran se vaikuttaa näkyvyyteen.

 

Mitä uudistuva Instagram-syöte käytännössä tarkoittaa? 

 

Uuden kronologisen syötteen lisäksi uudistuksen myötä sinulla on mahdollisuus käyttää “suosikit” -syötettä, jossa näytetään postaukset nimetyiltä tileiltä ensimmäisenä syötteessä.

Päivityksen odotetaan valmistuvan tämän vuoden aikana. Henkilökohtaisesti odotan uuden päivityksen ominaisuuksia mielenkiinnolla! Uudet ominaisuudet eivät poista nykyistä algoritmin järjestämää syötettä, vaan monipuolistaa syötteen selaamistapoja oman mieltymyksen mukaisesti. 

Nykyisellä algoritmin järjestämällä syötteellä näet ensin sinulle relevanteimmat postaukset, sitten voisit tarkistaa “suosikit” -syötteestä suosikkitiliesi postaukset ja halutessasi vielä kronologisen syötteen puolella nähdä kaikkien seuraamiesi tilien postaukset aikajärjestyksessä uusimmasta vanhimpaan.

Oletussyöte palvelee edelleen tilejä, joiden postaukset nousevat jo korkealle Instagramin suosittelemana. Kronologisessa syötteessä kaikki pääsevät tasavertaisesti esille tilin toiminnasta huolimatta. Suosikit-syötteessä taas omien suosikkitilien postaukset eivät mene ohi.

Tuleva kronologinen syöte tulee ensisijaisesti auttamaan postausten näkymistä tehokkaammin omille seuraajille. Olettaen, että tarpeeksi moni omista seuraajista käyttää tätä vaihtoehtoista syötettä.

Tämä uudistus on kaikin puolin tervetullut. Jos joku seuraa sinua aidosti, hän on ollut kiinnostunut sisällöstäsi. Kronologinen syöte tuo postauksesi jälleen näiden seuraajien näkyville, jotka kenties ovat jo unohtaneet tilisi.

Jos nämä seuraajat ovat edelleen kiinnostuneita sisällöstäsi ja vielä reagoivat siihen, saat myös jonkin verran enemmän näkyvyyttä.

Tämän jälkeen tarvitset reaktioita myös uudelta tavoitetulta yleisöltä, jotta saisit toivottua pitkäaikaista näkyvyyttä. Tässä kronologinen syöte ei auta, vaan ainoa ratkaisu on sisältö, joka aidosti kiinnostaa ja sitouttaa tavoittelemaasi yleisöä.

Lue lisää seuraajien saamisesta postauksestani Miten saada seuraajia Instagramissa

 

Takaako kronologinen syöte jatkuvan näkyvyyden?

 

Vaikka kronologinen syöte mahdollisesti parantaa näkyvyyttä, ei siihen kannata täysin tuudittautua. Toimivan sisällön merkitys ei tule katoamaan ja se onkin aina kaiken Instagram-tekemisen pohja.

Jos sisältösi toimii jo nyt ja saa hyvin näkyvyyttä, uusi syöte voi parantaa sitä entisestään. Kannattaa myös varautua siihen, että tämän uuden syötteen myötä myös sellaiset seuraajat voivat nähdä postauksesi, joita et ole tavoittanut pitkiin aikoihin.

Seuraajia saattaa siis lähteä, mutta senhän me jo tiedämme olevan vain positiivista. Pääset eroon niistä epäaktiivisista seuraajista, joita ei ole ennen tavoitettu ja joita sisältösi ei edes kiinnosta. Tällaiset seuraajat ovat tähän asti vain laskeneet tilisi näkyvyyttä.

Odotan innolla uudistusta ja sitä, miten se tulee jatkossa muuttamaan Instagramin maailmaa. Uskon että sinäkin saat uudistuksesta paljon irti, kunhan et vain unohda laadukkaan sisällön merkitystä tuloksellisessa Instagram-tekemisessä!

Nyt kun postauksesi tulevaisuudessa voivat näkyä entistä paremmin omille seuraajillesi, haluat varmistaa että he vielä reagoivat niihin.

Jos sitouttaminen on haastavaa ja toimivien tekstien kirjoittaminen tuottaa tuskaa, Lisäarvoa Instagram-postauksiin on tehty juuri sinulle.

  • Opit kirjoittamaan tekstejä, joita seuraajasi haluavat lukea
  • Saat seuraajasi viihtymään tililläsi, jotta tavoitat heidät nyt ja jatkossa
  • Opit tekemään tehokasta markkinointia ilman tyrkyttämistä

Saat lisäksi 71 valmista käytännössä toimivaksi testattua postausideaa, jotka tekevät kaikkea edellämainittua.

Tilaa täältä

 

Lataa tästä ilmainen 12-sivuinen opas, jolla kasvatat näkyvyyttäsi ilman kikkailua

 

VAHVAN INSTAGRAM-TILIN PILARIT

 

Lataamalla oppaan liityt myös Instagram-tietopankkiin, josta saat kerran viikossa sähköpostiisi perusteellisia vinkkejä ja painavaa asiaa toimivasta Instagram-tekemisestä